Hannamari Henrika – Kohdemaa numero 28

Tervetuloa lukemaan matka-aiheista blogiani. Huom, blogin uusi ulkoasu työn alla!

  • Pohjoisen road trip asuntoautolla – osa 1, kohti Lappia

    Pohjoisen road trip asuntoautolla – osa 1, kohti Lappia

    Terve! Tässäpä teille hieman harvinaisempi näky – 24-vuotias karavaanari. Tämän Fiatin matkustajien keski-ikä oli vain 26 vuotta. En usko nähneeni paljoa nuorempaa porukkaa liikenteessä asuntoautolla, henkilöautot ja teltat näyttivät olevan nuorempien keskuudessa suositumpia. Uskon ja tiedän kuitenkin, että asuntoautoilu on nostanut suosiotaan myös nuorempien keskuudessa viimeisen parin vuoden aikana. 3 324 kilometriä asuntoautolla Olin tänä…

  • Minä <3 Kuopio

    Minä <3 Kuopio

    Heippa (pitkästä aikaa)! En ole varmaan ainoa, joka on viettänyt tänä vuonna poikkeuksellisen paljon aikaa omassa kotikaupungissa. Erityisesti keväällä ja alkukesästä ympäri Kuopiota käveleminen oli olennainen osa viikkorytmiäni, kun minnekään muualle ei oikein voinut mennä. Omaa kotikaupunkia on siis tullut tarkasteltua enemmän ja jollain tapaa myös tarkemmin, tai eri näkökulmasta. Tämän viikon torstaina kun lähdin…

  • Käsivarren kautta kotiin & Saanan huiputus

    Käsivarren kautta kotiin & Saanan huiputus

    Tämä postaus on jatkoa elokuussa julkaistulle kesälomareissun ekalle osalle, jonka pääset lukemaan tästä. Lähdimme maanantaiaamuna 27.7. Nordkappissa vietetyn yön jälkeen ajamaan kohti Altaa, joka on isoin matkan varrelle sattunut kaupunki. Matkan päämäärä, Nordkapp, oli nyt saavutettu ja reissu kääntyi kotimatkan puolelle. Norkdappiin vie vain yksi tie, joten mantereen puolelle ajoimme samaa reittiä jota olimme edellispäivänä…

  • 1042 kilometriä asuntoautolla Nordkappiin

    1042 kilometriä asuntoautolla Nordkappiin

    Hei vain pitkästä aikaa! 🙂 Kiire iski vasten kasvoja ja lujaa heti, kun loma loppui vajaa kolme viikkoa sitten. Kaksi työtä ja kiireisen syksyn suunnittelua sekä paljon sovittuja menoja viikonloppuina on vaatinut veronsa ja blogin puolelle tuli tahaton tauko. Tarkoitukseni oli palata kesälomapostausten merkeissä jo pari viikkoa sitten, mutta kiireen keskellä tämä ensimmäinen reissupostaus jäi…

  • Matkablogin ensimmäinen vuosi

    Matkablogin ensimmäinen vuosi

    Jippii! Tänään tuli vuosi kuluneeksi siitä, kun kirjoitin ensimmäisen blogitekstini tänne Rantapallon blogiin. Tuo teksti käsitteli seuraavaa reissuamme, joka suuntautui Singaporeen, pääset lukemaan teksin tästä: Seuraavaksi Singapore – mutta miksi? Singaporen reissu olikin aivan mahtava ja muistelen sitä lämmöllä edelleen viikottain. Jos joku ihmettelee blogini nimeä, niin avatessani blogin noin vuosi sitten nimesin sen juuri tuon…

  • Asuntoauto on kesän sana!

    Asuntoauto on kesän sana!

    Kuvat Kalajoen Top Campingista Reilu viikko sitten minä sekä monet muut suomalaiset saimme erittäin iloisia uutisia – Norjaan pääsee taas ilman kahden viikon karanteenia kotimaassa! Olin odottanut tätä uutista kuin ”kuuta nousevaa”, sillä olemme koko korona-ajan haaveilleet siitä, että Norjaan pääsisi matkustamaan maanteitse ja ilman karanteenin tarvetta Norjassa ja Suomessa. Koronan takia ”jouduin” pitämään suurimman…

  • Muistoja 15 vuoden takaa – ensimmäistä kertaa ulkomailla

    Muistoja 15 vuoden takaa – ensimmäistä kertaa ulkomailla

    Tervetuloa aikamatkalle vuoteen 2005, jolloin olin 9-vuotias ja ensimmäistä kertaa ikinä Ruotsia kauempana. Tekstin lopussa selviää myös, millaisen mielipiteen matkustamisesta annoin paikallislehteen ensimmäisen ulkomaanmatkan jälkeen. Käythän jättämässä kommentteihin muiston sinun ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltasi! Siitä on vain vajaa 15 vuotta, kun minä ensimmäistä kertaa elämässäni astuin lentokoneeseen ja lähdin kunnon ulkomaanmatkalle. Ensin lensimme perheeni kanssa jo tuttuun…

  • Kymmenen reissu-unelmaani

    Kymmenen reissu-unelmaani

    Olenko ainoa, joka on haaveillut viime aikoina poikkeuksellisen paljon matkustamisesta, siitäkin huolimatta, että matkustaminen on ehdottomasti jätettävä pois vielä hetkeksi ja se ei ehkä enää koskaa tule olemaan samanlaista kuin ennen? Kaivoin 8.8.2019 viimeksi muokkaamani ”kymmenen reissu-unelmaani”-postauksen esiin. Tällainen haaste pyöri siis blogeissa viime vuonna ja jonkun blogista tämän bongasin tuolloin ja ajattelin, että tämä…

  • Matkan peruuntuminen ja vinkkejä Kuopion alueelle

    Meillä piti olla Pietarin matka pääsiäisenä. No, lienee sanomattakin selvää, että se matka on heitetty roskakoriin. Ironista oli se, että maanantaina vain noin tunti ennen hallituksen tiedotustilaisuutta minulle tuli tekstiviesti ”passinne ja viisuminne ovat saapuneet”. Vielä kaksi viikkoa sitten kun tilasimme viisumit tilanne näytti paremmalta. Noh, matkatoimiston ystävällinen virkailija kertoi että emme olleet suinkaan ainoat…

  • Allegrolla Pietariin – kun lippujen osto ei mennyt kuin Strömsössä

    Allegrolla Pietariin – kun lippujen osto ei mennyt kuin Strömsössä

    Viime vuonna tähän aikaan olin jo vuoden 2019 toisella ulkomaanmatkallani. Tämä vuosi ei ole lähtenyt yhtä reissuntäytteisesti käyntiin, mutta ensimmäinen matka on nyt kuitenkin varattuna! Menemme siis pääsiäisenä pitkien vapaiden ajaksi Pietariin. Pietari ja Venäjä ylipäätään on ollut jo kauan meidän molempien haaveena koska emme ole käyneet Venäjällä ja maa on kiinnostava. Venäjä on siitä…

Got any book recommendations?