Käsivarren kautta kotiin & Saanan huiputus

Tämä postaus on jatkoa elokuussa julkaistulle kesälomareissun ekalle osalle, jonka pääset lukemaan tästä.

Lähdimme maanantaiaamuna 27.7. Nordkappissa vietetyn yön jälkeen ajamaan kohti Altaa, joka on isoin matkan varrelle sattunut kaupunki. Matkan päämäärä, Nordkapp, oli nyt saavutettu ja reissu kääntyi kotimatkan puolelle. Norkdappiin vie vain yksi tie, joten mantereen puolelle ajoimme samaa reittiä jota olimme edellispäivänä ajaneet Nordkappiin. Johtuen Nordkappin 12 tunnin parkkeerausaikarajasta, siirryimme aamupalalle edellisenä päivänä bongatulle levähdyspaikalle, jonka oli maanantai-aamuna moni muukin löytänyt. Levähdyspaikan puisella penkillä ja pöydällä nukkui saksalaisia motoristeja hyvin makuupusseihin kääriytyneinä. Mikä jottei, kun yökin oli lämmin ottaen huomioon, että olimme Manner-Euroopan oikeastaan pohjoisimmassa kolkassa.

Alta River Camping

Altassa menimme yöksi Alta River Campingiin, joka on suomalaisten omistama. Soitimme jo matkalla River Campingiin kysyäksemme voimmeko varata paikan, mutta varaumahdollisuutta ei ollut vaan  paikat täytettiin saapumisjärjestyksessä. Respasta ehdotettiin, että tulisimme heti ensin käymään campingissa ja veisimme jotain tavaraa paikalle merkiksi, että se on varattu. Kävimme maksamassa leirinnän ja viemässä ulkokalusteet valitsemallemme paikalle, sillä halusimme käydä vielä tutustumassa Altan keskustaan. Altassa on noin 20 000 asukasta ja keskusta on suhteellisen pieni, tosin aivan normaalin pienen kaupungin keskustan kokoinen. Oli kiva päästä käymään muutamassa kaupassa ja mm. ostamaan vähän kevyempää vaatetta (olin pakannut aika lämmintä vaatetta mukaan). Meitä nimittäin kelit suosi, lämpötila oli reilussa kahdessakymmenessä oikeastaan koko reissun ajan.

Alta River Campingissa meidän auton keulaa vastaapäätä olevalalle paikalle tuotiin illalla hinurilla eräiden suomalaisten asuntoauto, joka oli mennyt rikki kesken reissun. Kuulemma asuntoauton korjausaikaa olisi ollut aivan mahdoton saada tuleville päiville Altan alueella, kesälomien ja muun vuoksi. Viimeinen lopputulema jonka me kuulimme oli sellainen, että joku heidän tuttavansa lähti Porvoosta asti rekalla hakemaan heitä kotiin, kun autoa ei saatu korjattua. Auts! Tämä toimi hyvänä muistutuksena vakuutusten tärkeydestä, sillä hinaus oli kuulemma maksanut paljon.

Nämä kivikasat, joita näkyi lähes jokaisella levikkeellä, eivät ole meidän tekemiä. 🙂

Altassa vietetyn yön jälkeen ajoimme reissun ehkä kauneimman osuuden, Altasta Skibotniin eli Yykeanperälle, josta on enää muutamakymmen kilometriä Suomen puolelle. Suurin osa reitistä kulkee aivan vuonon reunalla. Olimme yötä Skibotn Camping -nimisellä leirintäalueella, jossa näytti asuvan enemmän kausipaikkalaisia kuin aiemmilla leirintäalueilla – monen asuntovaunun kyljessä oli aivan oikeaa, pientä mökkiä muistuttava ”lisäsiipi”. En tosin ihmettele vaikka siellä joku viihtyisi pidempäänkin, sillä leirintäalue sijaitsee ihan rannalla ja maisemat olivat mitä upeimmat – katsokaa vaikka alla olevaa kahta kuvaa, jotka on otettu samasta kohdasta leirintäalueen rannalla! Voi kun näin hienoja vuoria löytyisi myös Suomesta.

Yykeänperältä teimme myös pienen retken luontoon, Lulledalenin metsäpolulle. Metsäpolku löytyy Yykeanperältä  noin 15 minuutin ajomatkan verran käsivarteen päin. Mitään henkeäsalpaavia maisemia ei tältä reitiltä löytynyt, mutta polku oli hyvä kulkea (tosin ei liikuntarajoitteisille) ja matkan varrella oli lappuja, joissa oli ympäröivään luontoon liittyvää tietoa. Laput oli myös suomennettu ja lähes jokaisessa suomennoksessa oli hassuja virheitä. 🙂 Reitti päättyy laavulle jossa olisi voinut vaikka paistaa makkaraa. Tämän polun käveleminen toimi hyvänä alkulämmittelynä seuraavan päivän Saanan retkeä ajatellen.

Saanan huiputus

Toinen tämän kesälomareissun ”pääkohde” oli Saana. Minä en ollut ikinä huiputtanut mitään tunturia tai vuorta, joten tämä oli minulle aivan ensimmäinen kerta. Reitin alkupistettä vastapäätä toisella puolella tietä on parkkipaikka, joka oli jo lähes täynnä klo 11 jälkeen aamulla. Huiputukseen varustauduin vaelluskengillä, juoksuhousuilla, urheilupaidalla ja pitkähihaisella ja reppuun pakkasin vielä tuulitakin. Otin myös mukaan hieman evästä sekä vettä, sillä netin mukaan reitille olisi hyvä varata aikaa noin 4 tuntia. Tässä kantapään kautta opittu vinkki: ota paljon vettä mukaan (vaikka 1,5 litraa).

Minulla on hyviä uutisia jokaiselle Saanan huiputuksesta haaveilevalle – reitin rankin osuus on heti alussa! Uskon, että jos et ole harrastanut paljoa liikuntaa viime aikoina, voi alku tuntua raskaalta, sillä reitti alkaa aika pitkällä ja aika jyrkällä nousulla ilman portaita. Huipulla näkyi kuitenkin retkeilijöitä aivan pienistä lapsista vanhuksiin asti. Ehkäpä jyrkin kohta onneksi taitetaan portaita pitkin, jonka jälkeen reitti muuttuukin kivisemmäksi ja tarkka polku loppuu, mutta merkkikeppejä ja muita retkeilijöitä seuraamalla löytää huipulle asti. Oli huikeaa huomata, kuinka korkealle täällä meidän maastoltaan tasaisena pidetyssä Suomessakin voi päästä – huipulla oli ihan erilainen keli kuin alhaalla! Sieltä myös näkee kolmen eri maan puolelle (ainakin me päättelimme niin).Alkureitti näyttää tältä

Mun paras (ja ainoa) reissuposeeraus näkyy tässäkin kuvassa. Tadaa! Kuvanottohetkellä selkäni takaa puhalsi aivan todella kova tuuli.

Reitin alussa oli lämmin, mutta huipulla kylmä ja kova tuuli, joten älä anna lähtöpisteen lämpötilan huijata sinua vaan ota lämmintä ja tuulenpitävää vaatetta mukaan. Huipulla tuuli niin paljon, että tuuleen pystyi lähestulkoon nojaamaan! Meiltä Saanan huipulla käymiseen meni taukoineen kaikkineen kolme tuntia ja muutama minuutti.

Näin kauan meni Saanan huiputukseen.

Viimeisen yön olimme Lapin lomamökit & Camping -nimisellä leirintäalueella Enontekiön ja Muonion rajalla. Paikan omistaja oli hyvin sympaattinen nainen, joka seisoi sisäänajon luona antamassa ohjeita yöpyjille ja nimitti itseään ”käveleväksi respaksi”. Leirintäalue sijaitsee joen varressa joten Ruotsi näkyi vain muutamankymmenen metrin päässä joen toisella puolella.

Aamulla meillä alkoi satojen kilometrien ajomatka takaisin lähtöpisteeseen, Ylivieskaan. Meidän reissu oli kaikin puolin onnistunut – kesäloman ensimmäiset vesisateetkin sattui kohdalle vasta Torniossa! Nukuimme viikon auton ”patissa”, eli tuolla ohjaamon päällä olevalla parvella. Matkatavarat meillä oli koreissa jalkopäässä rajallisen säilytystilan vuoksi, joten jouduimme vielä hieman tinkimään jalkatilasta yöllä. Viikko ”patissa” sujui ihan hyvin, mutta en ehkä muuttaisi sinne asumaan. 😉

Viimeinen yö rauhallisella ja suojaisalla paikalla,  tasaisella ja hyvällä alustalla. Täydellistä!

Tässä toinen ja viimeinen osio minun tämän vuoden ainoasta ulkomaanreissusta. 🙂 Reissu oli erilaisempi kuin viime vuosien muut reissut, mutta kuitenkin todella hyvä ja se tuli todella tarpeeseen. Haaveilen kyllä edelleen matkasta jonnekin kauemmas, mutta harmillisesti kukaan ei voi tällä hetkellä ennustaa milloin pääsemme taas matkustamaan ”normaalisti”, tai mikä se ”uusi normaali” tapa matkustaa tämän pandemian jälkeen sitten edes onkaan – toivon, että vuoden päästä syksyllä matkustaminen olisi mahdollista, sillä silloin olisi tiedossa yksi erittäin ainutkertainen matka.. 🙂