· ·

Seuraavaksi Singapore – mutta miksi?

Concrete jungle where dreams are made of – New York, yksi ehdottomista lempikaupungeistani!

Olen matkustanut jo jonkun verran, joten tunnen omat matkailumieltymykseni aika hyvin. Matkakohteita valitessani en ole vielä tähän mennessä kertaakaan valinnut kohdetta esimerkiksi sen mukaan, että löysin sattumalta hyvän tarjouksen tai koska siellä on lämmintä ja aika halpaa (vaikka nämä kaikki kolme asiaa usein vaikuttavat matkakohteen valintaan). Esimerkiksi viime vuonna olisin halunnut matkustaa kesälomareissulla Romaniaan, mutta koska töiden puolesta ajankohdaksi valikoitui heinäkuu ja Romaniassa on tuolloin yleensä aivan älytön helle, ja koska lentolippujen hinnat olivat valehtelematta pilvissä toukokuussa kun varasimme matkaa, valikoituikin kohteeksi Berliini. Jos haluat tietää enemmän taustoistani, suosittelen lukemaan ensin esittelytekstini, johon pääset klikkaamalla tästä.

Sen sijaan, seuraavaa matkaa suunnitellessa minulla on usein jo aika selkeä visio siitä, minne haluan mennä. Vaikka haluaisin matkustaa lähes kaikkialle, minulla on tälläkin hetkellä mielessä muutama tietty kohde, joihin haluan seuraavaksi matkustaa.

Seuraava kohde, Singapore!

Sitten itse aiheeseen. Olen matkustamassa syyskuussa Singaporeen ja yllättävän moni, jolle olen asiasta kertonut, on kysynyt miksi menen sinne ja mitä siellä aion tehdä. Siispä avaan hieman syitä, miksi valitsin juuri tämän kohteen ja millaisia kriteereitä yleensäkin käytän matkaa suunnitellessa;

• En ole matkustanut paljoa Aasiassa, mutta olen haaveillut jo vuosikausia Aasian maista ja esimerkiksi Japani kiinnostaa Singaporen lisäksi. Haluan kuitenkin ”aloittaa” Aasian valloituksen ns. helposta kohteesta, sillä olemme molemmat matkakumppanini (poikaystäväni) kanssa kokemattomia Aasian matkailijoita – olemme käyneet yhdessä Arabiemiraateissa, minkä lisäksi minä olen viettänyt kolme viikkoa Intiassa silloin kun serkkuni asuivat siellä noin 10 vuotta sitten. Singapore on todella kansainvälinen sekä turvallinen kohde matkailijalle, mikä tekee siitä helpon kohteen Aasia-noviiseille.

Finnair lentää sinne suoraan ja haluan välttää lentojen vaihtoasekä säästääkseni aikaa että ollakseni hieman ekologisempi matkaillessani suhteellisen paljon. Olen itse vielä opiskelija (kylläkin jo opintojen loppupuolella oleva ja töitä tekevä sellainen), jolloin myös lentojen hinnoilla on suuri merkitys ja ostimmekin lennot tarjouskampanjan aikaan hintaan 499€/hlö, mikä ei ole mielestäni ollenkaan paha hinta.

Suurkaupungit ja korkeat rakennukset kiehtovat minua sekä meitä poikaystäväni kanssa – tätä en osaa oikein enempää avata, rakastan kävellä kadulla pilvenpiirtäjien keskellä sekä käydä korkeissa näköalapaikoissa. Matka New Yorkiin maaliskuussa 2016 ehkä aiheutti tämän. Tulevaisuudessa aion kuitenkin matkustaa enemmän myös luontokohteisiin.

• Myönnettäköön, tällä oli aika suuri merkitys, nimittäin Singaporen F1-osakilpailu ajetaan syyskuussa ja saimme molemmat poikaystäväni kanssa ajoitettua lomat Singaporen GP:n kohdalle! Olemme lähes fanaattisia F1-faneja, joten kun mahdollisuus pitää lomaa Singaporen GP:n aikaan varmistui, ei tarvinnut enää harkita hetkeäkään minne lähdetään! Seuraamme molemmat myös muuta urheilua, kuten jääkiekkoa ja hiihtoa.

Tässä tärkeimmät pointit, joiden mukaan matkakohde valikoitui tällä kertaa.

Millaisia kriteereitä sinä painotat valitessasi matkakohdetta? Onko sinulla valmis lista matkakohteista joihin aiot matkustaa seuraavaksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *