·

Allegrolla Pietariin – kun lippujen osto ei mennyt kuin Strömsössä

Viime vuonna tähän aikaan olin jo vuoden 2019 toisella ulkomaanmatkallani. Tämä vuosi ei ole lähtenyt yhtä reissuntäytteisesti käyntiin, mutta ensimmäinen matka on nyt kuitenkin varattuna!

Menemme siis pääsiäisenä pitkien vapaiden ajaksi Pietariin. Pietari ja Venäjä ylipäätään on ollut jo kauan meidän molempien haaveena koska emme ole käyneet Venäjällä ja maa on kiinnostava. Venäjä on siitä erikoinen, että se on (ainakin mielikuvieni mukaan) hyvin erilainen kuin Suomi, vaikka onkin niin lähellä. Viime syksynä osallistuimme Venäjän alkeet -kurssille kansalaisopistossa ja innostuimme vielä jatkamaan jatkokurssille nyt keväällä ja Venäjän matkakuume on sen kuin kasvanut. Menemme Allegrolla, sillä se on sekä ekologista että nopein tapa päästä Kuopiosta Pietariin. Lähdemme 5:35 perjantaiaamuna Kuopiosta ja olemme perillä Pietarissa 10:47, eli vain reilu viisi tuntia myöhemmin, tämän nopeammin ei Kuopiosta pääse ulkomaille! Vaihdamme Intercitystä Allegroon Kouvolassa. Saatamme tosin vaihtaa liput aiempaan junaan joka lähtee Kuopiosta 4:35, sillä tuo 5:35 juna jättää vain 22 minuutin vaihtoajan Kouvolassa ja meillä ei ole varaa myöhästyä Pietarin junasta. Takaisin tulemme maanantaina.

Seuraavaksi kerron miten meidän junalippujen osto sujui ja mitä tulee ottaa huomioon lippuja ostaessa.

Pietarin talvipalatsi. Kuva: Pixabay

Sitten siihen lippujen ostoon.

Lippujen osto ei sujunut ihan niin helposti kun olimme kuvitelleet. Emme nimittäin millään saaneet ”läpi” lippujen valintaa VR:n verkkokaupassa. VR tarjosi lippuja kaikille vuoroille mitä matkustuspäivillemme oli olemassa ja koitimme noin tunnin ajan saada liput mille tahansa vuorolle, mutta aina kun yritimme siirtyä kassalle tuli herja ”valitsemallesi vuorolle ei ole istumapaikkoja” tai jotain. Tilanne oli turhauttava, koska kaikkiin muihin juniin paitsi Pietarista Kouvolaan junaan oli varmasti istumapaikkoja, sillä saimme valita itse istumapaikat junan pohjakartasta. Tulimme siihen lopputulokseen, että ongelma on Pietari-Kouvola -junassa, johon voi valita ainoastaan matkustusluokan eli 1. tai 2. luokan, mutta ei istumapaikkoja pohjakartasta. Mietimme jo, ovatko kaikki Pietarista tulevat junat loppuunmyytyjä, mutta toisaalta VR:n lippukauppa tarjosi meille kaikkia vuoroja joten oletimme, että niissä on oltava tilaa.

Lopulta soitimme VR:n asiakaspalveluun ja paikkoja oli kuin olikin vielä vapaana, tosin ainakin meille mieluisimmalle vuorolle jonka valitsimme oli vain lemmikkipaikkoja vapaana, eli ehkä emme saaneet lippujen ostoa läpi siksi koska emme olleet yrittäneet valita lemmikkipaikkoja, mutta niillä nyt sitten mennään. Ymmärsin myös VR:n asiakaspalvelusta, että Allegroliput tulee aina eri varausnumerolle kuin Suomen junaliput, joten en tiedä sotkiko myös se, että yritimme ostaa kaikki matkat kerralla. Kiitos kuitenkin VR:n asiakaspalvelulle avusta. 🙂

Ota passi esille ennen lippujen ostoa

Mitä muuta kannattaa ottaa huomioon Allegrolippuja ostaessa kuin se, että VR:n asiakaspalvelu auttaa jos et saa lippujen ostoa läpi? Ainakin se, että passin numero pitää ilmoittaa lippuja ostaessa. Olin miettinyt jo hyvissä ajoin ennen lippujen ostoa pitääköhän passin numero ilmoittaa, sillä passini olisi voimassa enää kesään saakka ja minun pitäisi uusia se vielä ennen Venäjälle matkustamista. Hyvä että uusin passin heti, eli ennen kuin edes yritimme ostaa lippuja, sillä passin numero pitää ilmoittaa lippuja ostaessa.

Mitä seuraavaksi? Enää viisumi pitäisi hankkia, sillä hotelli on jo varattuna. Minulle opiskelijana junaliput maksoi 170 €, aikuisen liput maksoivat noin 15 € enemmän (opiskelija-alennuksen saa vain Suomen sisäisistä matkoista), minkä lisäksi viisumin hankkiminen tulee maksamaan noin 90 €/henkilö (E-viisumi ei kelpaa junassa). Menomatkalle valitsimme mukavuudenhaluisina ja uteliaina paikat ykkösluokan vaunusta, sillä se teki lisämaksua vain noin 30 €/henkilö, eli hieman halvemmallakin olisi päässyt. Varmasti jonain muuna ajankohtana olisimme saaneet vielä edullisemmat junaliput, sillä nyt junat olivat ilmeisesti kuitenkin jo aika täyteen varattuja ja takaisintulomatkan lemmikkipaikatkin olivat 15 € kalliimmat kuin normaalipaikat, joita ei siis enää ollut saatavilla. Mietimme kuitenkin aiemmin jotain muuta kohdetta pääsiäiselle, mutta lentoliput ne vasta kalliita ovatkin pääsiäisenä, paitsi jos olisimme varanneet lennot jo viime pääsiäisenä. Ajankohta huomioon ottaen junalla Pietariin matkustaminen oli järkevin päätös.

Mitä jos matka pitääkin perua?

Tällä hetkellä jokaisen matkustajan on syytä hieman seurailla koronaviruksen leviämistä maailmalla. Italian viime viikonloppuna yhtäkkiä ”räjähtänyt” koronavirustilanne on hyvä esimerkki siitä, että muutoksia voi tapahtua hyvin pienessäkin ajassa. Venäjällä tartuntoja on varmistettu tällä hetkellä vain kaksi. Allegrolipuissa on se hyvä puoli, että ne ovat aina peruutettavissa 10 €/kpl hintaan, eli jos perut Allegrolipun, saat rahasi takaisin mutta siitä vähennetään 10 € peruutusmaksua. Jos jostain syystä meidän pitäisi perua matka, jäisi rahallinen tappio pieneksi, sillä tuon 2 x 10 € lisäksi ottaisimme takkiin vain Kuopio-Kouvola -matkojen verran, eli yhteensä puhutaan vain kympeistä henkilöä kohden.

Onko sinulla kokemuksia Pietariin Allegrolla matkustamisesta? Onko jotain, mitä kannattaisi ottaa huomioon?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *