· · ·

Asuntoauto on kesän sana!

Kuvat Kalajoen Top Campingista

Reilu viikko sitten minä sekä monet muut suomalaiset saimme erittäin iloisia uutisia – Norjaan pääsee taas ilman kahden viikon karanteenia kotimaassa!

Olin odottanut tätä uutista kuin ”kuuta nousevaa”, sillä olemme koko korona-ajan haaveilleet siitä, että Norjaan pääsisi matkustamaan maanteitse ja ilman karanteenin tarvetta Norjassa ja Suomessa. Koronan takia ”jouduin” pitämään suurimman osan kesälomista eli ekat kolme viikkoa jo toukokuussa, nämä viikot vietin tekemällä gradua, mutta säästin kuitenkin yhden viikon vielä heinäkuun lopulle ja niinpä 24.7. klo 16 me käännämme asuntoauton nokan kohti Nordkappia! Tähän väliin paljastan, että en ole ikinä käynyt Leviä pohjoisemmassa. Tiedossa on viikon reissu, jonka aikana ajamme Inarin kautta Nordkappiin ja takaisin tulemme Kilpisjärven ja käsivarren kautta. Reissulle on aikaa viikko siksi, että seuraavan viikon lauantaina meidän pitää Teemun kanssa olla häissä Helsingissä – tuo tulee olemaan myöskin meidän ensimmäinen Helsingin vierailu sitten tammikuun matkamessujen.

Asuntoautolla matkustamisessa on monia plussapuolia varsinkin tällaisena aikana, sillä asuntoautolla matkustaessa ”ylimääräisiä” kontakteja on erittäin helppo välttää jos niin haluaa, ruokaostoksetkin kannattaa tehdä Suomen puolella. Meidän alustava reittisuunnitelma on esitelty alla ja jokainen piste pl. lähtöpiste esittää yhtä yötä – tosin Kilpisjärven sijaan haluaisin olla toiseksi viimeisen yön Norjan puolella ja Alta on vain suurinpiirteinen sijainti Nordkappin jälkeiselle yölle.

Kuva Google Mapsista

Tähän mennessä ainoat varmat suunnitelmat ovat Nordkappissa käyminen ja kotiin päin tullessa Saanan huiputus, minkä vuoksi haluamme ajaa edellisenä päivänä jo lähelle Kilpisjärveä, lisäksi saatamme käydä Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidassa Inarissa heti reissuun lähtöä seuraavana päivänä. Meitä on matkassa neljä ajokortillista aikuista, joten ajamme helposti pidemmänkin matkan yhden päivän aikana. Nyt kun olen esitellyt meidän alustavan matkasuunnitelman ylempänä, niin olisi mukava kuulla vinkkejä kyseisen reitin varrelle! Erityisesti kaipaan vinkkejä leirintäalueista Norjan puolella Nordkapp-Alta -akselilta, sekä Norjan puolelta läheltä Kilpisjärveä (max. 2h ajomatka). 

Kokemukseni asuntoautoilusta

Kävimme ”totuttelemassa” asuntoautoelämään juhannuksena Kalajoella. Olimme pe-su yötä Kalajoen Top Campingissa, josta olimme varanneet etukäteen hieman kalliimman, mutta kaikista upeimmalla sijainnilla olevan Sea Side -karavaanipaikan. Nämä ovat myös ainoita paikkoja joita pystyy varaamaan etukäteen, muut paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Minun edellinen asuntoautoreissuni oli niinkin kaukaa kuin kesältä 2014, jolloin olimme perheeni kanssa Keski-Euroopassa. Tuolloin perheelläni oli vielä nykyistä edellinen, hieman retrompi mutta aivan toimiva vuoden 1989 asuntoauto – nykyinen taas on hieman modernimpi, neljälle rekisteröity vuoden 2007 Bürstner Levanto A580 Fiat Ducaton alustalla. Kesän 2014 jälkeen olin ollut tasan yhden yön uudessa asuntoautossa, joten en siis osannut toimia uuden asuntoauton kanssa ja esimerkiksi kemiallisen WC:n ja harmaanveden tyhjentämisestä minulla ei ollut mitään tietoa (en ollut näitä kyllä tehnyt myöskään vanhan asuntoauton aikana), joten näitä oli hyvä opetella jonkun asiasta ymmärtävän eli äitini opastuksella sunnuntaina. Olin aiemmin jo opetellut kaasupullon vaihtamisen ja ajanut uudella asuntoautolla muutamaan otteeseen.

Minua, tosin kuin uskoakseni montaa muuta, ei ainoastaan korona ajanut kokeilemaan asuntoautoilua. Sen lisäksi että olen tehnyt yhden pidemmän reissun aiemmin asuntoautolla, olen oikeasti haaveillut jo usean vuoden ajan Keski-Euroopan tai vaikka Norjan reissusta asuntoautolla ja olimmekin alustavasti jo viime vuoden puolella suunnitelleet tälle kesälle Keski-Euroopan reissua asuntoautolla. Oma kokemattomuus on kuitenkin hieman rajoittanut lähtemistä, sillä minun mielestäni sekä reissun sujuvuuden, että oman turvallisuudentunteen vuoksi ensin tarvitaan hieman käytännön kokemusta asuntoautolla matkustamisesta ja sitä saa parhaiten ”harjoittelemalla” matkustamista jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka on matkustanut enemmän asuntoautolla. Asuntoauto matkustusmuotona sopii myös minulle erittäin hyvin: tykkään matkustaa autolla ja ajaa, olen mukavuudenhaluinen (ja mielestäni asuntoauto, omat lakanat ja muut rojut asuntoauton kaapeissa ovat mukavuutta), ja tykkään vaihtaa maisemaa nopeastikin ja nähdä mahdollisimman paljon erilaisia paikkoja.

Kuuluuko asuntoautoilu sinun kesän suunnitelmiin? Vaikuttiko korona suunnitelmiin, vai olisitko mahdollisesti lähtenyt muutenkin kesällä reissuun asuntoautolla (tai vaunulla)? 🙂

2 Kommenttia

  1. Olen unelmoinut lomasta Norjassa niin pitkään – nuo maisemat pelkästään näyttävät jo niin upeilta. Kiva myös lukea kokemuksia asuntoautoilusta, sillä tämäkin kiiinnostaa kovasti. Tutullamme olisi lainata asuntoautoa, mutta tämän jakohihnoissa on jotain vikaa eli vaatisi huoltoa ennen käyttöönottoa. Heräsi kyllä tämän kirjoituksen myötä niin kova innostus, että taidan ottaa häneen yhteyttä heti tänään!

    1. Kiitos kommentista, niin olen minäkin haaveillut Norjan lomasta pitkään! Todellakin kannattaa testata asuntoautoilua, varsinkin jos asuntoauton lainaamiseen on hyvä mahdollisuus. 🙂 Tulen myös jakamaan vielä enemmän kokemuksia asuntoautoilusta blogin puolelle kunhan pääsemme reissuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *