Kahden pienen lapsen kanssa lentäminen

Tänä kesänä lensimme ensimmäistä kertaa neljän hengen perheenä, eli kahden lapsen kanssa, kun meidän vauva pääsi ensimmäistä kertaa ulkomaille Romaniaan ja Bulgariaan (katso myös Romania lasten kanssa – kokemuksia ja vinkkejä lapsiperheelle). Lasten iät matkan hetkellä olivat 2 v 9 kk ja 7 kk. Aloitimme siis parin tunnin Helsinki-Bukarest -lennoilla, jotka tuntuivat jopa laittoman lyhyiltä – viimeisimmät lennot lapsen kanssa olimme tehneet Kanadaan ja Mauritiukselle.

Tässä blogitekstissä kerron tuoreimman käytännön kokemuksen lasten kanssa lentämisestä sekä jaan muutaman ajatuksen nimenomaan kahden pienen lapsen kanssa operoimisesta lentokentällä ja -koneessa. Tietoa vauvan kanssa lentämisestä, käsimatkatavaroiden pakkaamisesta ja muusta löytyy lentäminen vauvan kanssa -blogitekstistä.

Lentokentällä kahden lapsen kanssa – rattaat, kantoreppu..?

Meillä ei edelleenkään ole käsimatkatavarakokoisia rattaita, ja harvat rattaat mahtuvat enää nykypäivänä käsimatkatavaroiden mittoihin. Emme ole nähneet aiheelliseksi hankkia niitä, koska ne vievät yhden käsimatkatavaran paikan, tykkäämme meidän Maxi-Cosi Leona 2 -matkarattaista (jotka eivät valitettavasti siis mahdu käsimatkatavaroihin), ja olemme pärjänneet aiemminkin ilman rattaita. Helsingissä ei myöskään kovin mielellään anneta viedä rattaita portille asti, joten menomatkalla jouduimme jättämään ne Helsingissä bag dropiin. Otimme siis vauvan Tula Explore -kantoreppuun ja 2-vuotias käveli itse. Rattaista olisi varmasti ollut apua, mutta pärjäsimme ilmankin – ensimmäisenä vinkkinä yhden vauvan ja yhden taaperon kanssa aikaa ja kärsivällisyyttä kannattaa varata taas hieman enemmän, kuin yhden vauvan kanssa matkustaessa.

Takaisin päin tullessa meidän lentomme oli myöhässä lähes 3 tuntia. Koska kyseessä oli jo valmiiksi iltalento, venyi koneeseennousu lähes puoleenyöhön asti. Tässä tapauksessa oli kiva, että Bukarestin kentällä (OTP) rattaat sai ottaa mukaan portille asti. Toisaalta, emme saaneet isompaa lasta nukahtamaan niihin, vauva sen sijaan nukkui kantorepussa – eli käytännössä tästäkin olisi selvitty ilman rattaita. Toisaalta, näin 2-vuotiaan ei tarvinnut kävellä väsyneenä ympäri kenttää.

Koska meillä oli turvaistuin ja -kaukalo jo Prampackissa, pakattiin rattaat portilla Clas Ohlsonin vetoketjulliseen isoon kassiin, johon oli laitettu bag dropissa valmiiksi matkalaukkutagi. Kassi oli kätevä viedä turvatarkastuksen läpi portille, koska sen sai taiteltua pieneen tilaan. Helsingissä rattaat halutaan yleensä toimittaa (saapumisportin sijaan) erikoismatkatavarahihnalle, huolimatta siitä, että olet koneeseen noustessa jättänyt ne portille, mutta tällä kertaa ne tulivat normaalille matkatavarahihnalle. Siinä mielessä olisi voinut olla jopa parempi laittaa rattaat portilta ruumaan ilman kassia, että ne olisi ehkä toimitettu erikoismatkatavarahihnalle.

Käsimatkatavarat kahden lapsen kanssa matkustaessa

Käsimatkatavaroita käsittelin laajasti aiemmassa blogitekstissäni, lentäminen vauvan kanssa. Ottamatta kantaa siihen, paljonko soseita 2-vuotiaalle saisi kuljettaa turvatarkastuksen läpi, vauvan siivellä niitä saa viedä paljon. Jos isompikin lapsi syö esim. smoothieita mielellään, kannattaa niitä ottaa käsimatkatavaroihin myös hänelle.

Suunnittelimme käsimatkatavarat niin, että saamme kannettua ne mukavasti mukanamme, vaikka toinen vanhemmista joutuisi välillä kantamaan 2-vuotiasta sylissä vauvan ollessa toisella kantorepussa. 2-vuotiaalla oli mukana hänen lentolippuunsa sisältyvä pieni, penkin alle menevä reppu, johon hän oli itse pakannut haluamansa lelut. Näin leluja ei tarvinnut kaivaa hoitolaukusta kaiken muun tavaran seasta, vaan ne olivat omassa repussa ja lapsen itsensä helposti saatavilla. Lisäksi meillä oli pyörillä kulkeva lentolaukku jossa oli vaatteita ja muita välttämättömyyksiä siltä varalta, että ainoa ruumalaukku ei tulisi perille, hoitolaukku sekä omat reput aikuisille. Emmaljungan MY24-hoitolaukun takana on hihna, jonka läpi lentolaukun teleskooppikahvan saa sujautettua, ja näin hoitolaukku kulkee kätevästi kentällä lentolaukun päällä.

Lentokoneessa kahden lapsen kanssa

Koska isompi lapsi oli jo 2-vuotias, oli hänellä oma istumapaikka koneessa, ja vain vauva matkusti sylilapsena. Näin ollen me vanhemmat pystyimme vuorottelemaan, kumpi pitää vauvaa sylissä. Meille paras istumajärjestys oli 2-vuotias ikkunan vieressä, vanhemmat keski- ja käytäväpaikoilla, ja vauva suurimman osan ajasta käytäväpaikalla istuvan vanhemman sylissä. Isompi lapsi saattaa häärätä ja tarvita apua, jolloin on parempi, että hänen vieressään olevalla vanhemmalla ei ole nukkuvaa vauvaa sylissä.

Koska lento takaisin Suomeen oli lopulta keskellä yötä, kerkesivät lapset torkahtaa lennolla. Pieni 2-vuotias keksi mitä innovatiivisempia asentoja nukkua penkillä, mutta lopulta paras asento löytyi niin, että hän makoili poikittain keskipenkillä, pää ja ylävartalo penkillä ja jalat toisen vanhemman sylissä. Vauva taas nukkui toisen vanhemman (sen, jonka sylissä ei ollut jalkoja) sylissä äitiyspakkauksen makuupussin suojassa. Molemmille lapsille oli myös mukana pieneen tilaan mahtuvat Unavaatteen Syli-harsoviltit, jotka toimivat peittoina. Harsoviltti on yksi meidän perheen luottovarusteista aina, kun poistumme kotoa, ja se taipuu vaikka mihin!

Yhteenveto

Loppujen lopuksi lentäminen kahden lapsen kanssa ei paljoa eroa lentämisestä yhden lapsen kanssa, kun mukana on kaksi aikuista. Yksi aikuista ja kaksi lasta on varmasti haastavampi yhtälö. Tärkeintä on varata hieman enemmän aikaa ja pakata käsimatkatavarat fiksusti, niin, että mahdollisesti lennolla tarvittavat tavarat ovat käden ulottuvilla, ja että saatte varmasti kannettua kaikki tavarat ja lapset mukananne.

Samalla paljastan seuraavan matkakohteemme, joka on Japani! Palaamme siis Aasiaan yli 7 vuoden tauon jälkeen, viimeisin Aasian matkamme suuntautui Singaporeen aikana ennen lapsia. Japanin lentoja varten olemme alkaneet totuttelemaan isompaa lasta ajatukseen siitä, että hän voisi jakaa osan matkasta istuimensa 1-vuotiaan pikkuveljen kanssa. Kaksi pientä lasta nimittäin sopii hyvin yhdelle penkille vierekkäin. Palaan reissun jälkeen kertomaan onnistuiko tämä käytännössä. 🙂

Lisää sisältöä reissultamme Romaniaan ja Bulgariaan kahden lapsen kanssa, sekä myöhemmin tulevasta Japanin reissusta löydät Instagram-tililtäni @hannamarihenrika.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *