Muistoja 15 vuoden takaa – ensimmäistä kertaa ulkomailla
Tervetuloa aikamatkalle vuoteen 2005, jolloin olin 9-vuotias ja ensimmäistä kertaa ikinä Ruotsia kauempana. Tekstin lopussa selviää myös, millaisen mielipiteen…
Tervetuloa aikamatkalle vuoteen 2005, jolloin olin 9-vuotias ja ensimmäistä kertaa ikinä Ruotsia kauempana. Tekstin lopussa selviää myös, millaisen mielipiteen…
Olenko ainoa, joka on haaveillut viime aikoina poikkeuksellisen paljon matkustamisesta, siitäkin huolimatta, että matkustaminen on ehdottomasti jätettävä pois vielä…
Meillä piti olla Pietarin matka pääsiäisenä. No, lienee sanomattakin selvää, että se matka on heitetty roskakoriin. Ironista oli se,…
Viime vuonna tähän aikaan olin jo vuoden 2019 toisella ulkomaanmatkallani. Tämä vuosi ei ole lähtenyt yhtä reissuntäytteisesti käyntiin, mutta…
”For ever let this place be a cry of despair and a warning to humanity, where the Nazis murdered…
Vuosi 2019 oli paras matkustamisvuoteni ja vuosi, jolloin pitkän mietiskelyn jälkeen päätin avata matkablogin. Vuonna 2019 tein eniten matkoja…
Singaporen GP järjestettiin 20-22.9. Singapore Marinan alueella. Kyseessä on F1-kauden ainoa yökilpailu, eli kilpailu, joka käydään pimeän aikaan. Lisäksi…
Törmäsin tähän haasteeseen jo kesällä ja nyt päätin omatoimisesti tarttua tähän, sillä luin muiden Never have I ever-postauksia ja…
Singaporessa liikkuminen oli äärimmäisen helppoa, sillä metrolla pääsee lähes minne vain. Olimme etukäteen lukeneet netistä, että taksit ovat edullisia…
Terveisiä sumun keskeltä Sumuinen maisema Gardens by the Bayn sillalta Mutta niin ihanasta Singaporesta! Palasimme kotiin noin viisi päivää…